Selvitysten perusteella Kerava on yritysmyönteinen kaupunki. Yritykset tuovat alueelle dynamiikkaa ja työpaikkoja. Yksi tulevan valtuustokauden keskeisistä asioista on työllisuuden parantaminen kaupungissa. Työpaikka on tärkeä jokaisen yksilön kannalta. Työllä ansaitaan toimeentulo ja se tuo mielekkyyttä elämään. Työllisyydellä on keskeinen...

Kesän aikana rakensin kesämökkiä. Vanha 1960 valmistunut isäni rakentama rakennus oli tullut käyttöikänsä päähän. Isäni oli kuljettanut rakennustarvikkeet asumattomalle järvenrannalle soutuveneellä kolmen kilometrin päästä ja rakentanut rakennuksen käsin. Kolme sukupolvea oli viettänyt kesiä pienessä kesämökissä. Nyt oli aika rakentaa uusi tilalle....

Tunnustan: olen erilaisten liikennemuotojen sekakäyttäjä. Kävelen, ajan polkupyörällä, käytän julkista liikennettä ja ajelen myös omalla autolla. Tässä jutussa keskityn pyöräilyyn nyt, kun aurinko paistaa ja kadut on siivottu hiekasta.

Keravan keskustassa kävellessä sen kyllä huomaa; tyhjiä liiketiloja ja pimeitä näyteikkunoita on siellä täällä. Lisäksi on purettuja rakennuksia ja tyhjiä tontteja. Keravan kaupunki onkin julkaissut kauppakaaren kehittämiskilpailun. Kilpailun tiedotteessa todetaan, että suunnittelukilpailu käsittää kauppakaaren alueen sekä kauppakaaren poikkikadut....