Keravan Agora

15.10.2026

Antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa oli Agora. Kuuluisin niistä on varmaankin Ateenan Agora (kuva). Agora oli kaupungin hallinnollinen, intellektuaalinen, sosiaalinen ja taloudellinen keskus.

Kerava erosi Tuusulasta omaksi kauppalakseen vuonna 1924. Kehitys kehittyi siinä määrin että Keravasta tuli kaupunki vuonna 1970. Arkkitehti Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema Kauppalantalo valmistui vuonna 1950. Talo toimi valtuuston kokouspaikkana ja siellä oli virkahenkilöiden työtiloja. Valtuusto kokoontui talossa vuoteen 1974 saakka. Vuodesta 2014 saakka Kauppalantalo on ollut vähällä käytöllä ja enimmäkseen tyhjillään.

Talo kaipaa kunnon remonttia. Remontin oli määrä alkaa jo vuonna 2018, mutta se on aina lykkääntynyt muiden investointien tieltä. Kauppalantalon peruskunnostus sisältyy Keravan valtuuston vuonna 2026 hyväksymään palveluverkkosuunnitelmaan. Suunnitelman mukaan talon peruskorjaus tehdään viiden vuoden sisällä.

Rakennus on kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtuurisesti arvokas. Sen sisällä olevat kalusteet edustavat myös keravalaisen huonekaluteollisuuden ja muotoilun historiaa. Kauppalantalo on keskeisellä paikalla kaupungissa, talo sijaitsee hyvin kaupunkikuvaan istuvassa puistossa. Kunnostettu Kauppalantalo ja sitä ympäröivä puisto voisivat erinomaisella tavalla muodostaa Keravan "kaupunkivaltion" hallinnollisen ja intellektuaalisen keskuksen, jota voitaisiin verrata antiikin kaupunkivaltion Agoraan. Se toimisi valtuuston kokouspaikkana ja virkahenkilöiden työpaikkana. Kauppalantalon ympärillä olevaa puistoa ehostamalla siitä muodostuisi yksi keravalaisten kohtaamispaikka. Kauppalantalo on torin ja kauppakeskuksen vieressä sekä aivan kävelykadun läheisyydessä. Nyt kun Keravan yksi kärkihanke on keskustan elävöittäminen, Kauppalantalon remontti ja hallintopuiston ympäristön ehostaminen kannattaisi liittää keskustan kehittämisen yhteyteen. Valtuutettu Samuli Isola on ehdottanut vuonna 2025 Kauppalantalon ja sen ympäristön suojelua. Aloite on kannatettava. Asemakaavan muutosprosessi rakennuksen ja puiston suojelemiseksi on menossa (kuva).

Hyvin toteutettuna Keravan Agoraa voidaan hyvällä syyllä verrata Eduskuntataloon ja sitä ympäröivään puistoon. Kokonaisuus voisi kiinnostaa vierailijoita myös lähiympäristöstä. Kaupungin omistamien kiinteistöjen kunnostaminen on myös taloudellinen kysymys. Kauppalantalon kunnostus kannattaa mahdollisuuksien mukaan priorisoida kunnostuspäätöksiä tehtäessä.

Ateenan Agoralta. Kuva JL.
Ateenan Agoralta. Kuva JL.
Kauppalantalo
Kauppalantalo
Share