Tulovero Keravalla
Keravan kaupunginvaltuusto päätti maanantain 10.11.2025 kokouksessa korottaa vuoden 2026 tuloveroprosenttia 0,3 prosenttiyksikköä. Kaupungin tuloveroprosentti nousee näin 7,3 prosenttiin. Korotuksen taustalla ovat kaupungin verokertymän ennakoitua pienempi toteuma sekä työllisyyden hoitoon ja palkkamenoihin liittyvien kustannusten kasvu.
Tuloveron kertymän pienuuteen vaikuttavat kohonnut työttömyys ja epävarmat työllisyysnäkymät. Työttömien osuus työvoimasta koko Suomessa oli elokuussa 2025 yhteensä 9,3 prosenttia. Vastaava luku Keravalla oli 12 prosenttia. Työllisyystilanne on kuitenkin hieman parantunut alkukesään verrattuna. Korkea työttömyys vaikuttaa suoraan tuloverokertymään.
Työttömyys aiheuttaa kaupungille myös merkittäviä kustannuksia. Vuoden 2025 alusta osa työvoimahallinnon kuluista on siirretty valtiolta kunnille. Lisäksi tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa hyväksyttävät palkankorotukset lisäävät kunnan menoja. Työntekijät ovat palkankorotuksensa kuitenkin ansainneet, ja kansantalouden näkökulmasta palkankorotukset eivät ole pelkkä menoerä, vaan ne lisäävät myös taloudellista toimeliaisuutta.
Suomi on kärsinyt yleisestä talouden matalasuhdanteesta, johon kaupungin on vaikea vaikuttaa. Kuitenkin myös kaupungin tulee tehdä kaikki voitavansa työllisyystilanteen parantamiseksi. Eri puolilla Suomea on kehitetty uusia työllistämiseen liittyviä toimintamalleja, joita tulee ottaa käyttöön myös Keravalla. Työllisyyden paraneminen on välttämätöntä niin yksilöiden ja perheiden toimeentulon kuin kunnan talouden kannalta.
Kunnan tuloveron korotus on aina merkittävä poliittinen päätös. Keravan osalta on kuitenkin positiivista, että kaikki valtuuston poliittiset ryhmät – oikealta vasemmalle ja liberaaleista konservatiiveihin – hyväksyivät päätöksen yksimielisesti. Verotulojen ansiosta kaupunki pystyy tarjoamaan laadukkaita palveluja asukkailleen. Verokertymä mahdollistaa myös sen, ettei investointeihin otettava lainamäärä kasva kohtuuttomasti. Yksi meitä kaikkia kiinnostava iso investointi on parhaillaan käynnissä – maauimalan remontti.
Tuloveron ohella meidän on kiinnitettävä huomiota myös yritysten maksaman yhteisöveron kertymään. Myös yhteisöveron tuotto on viime vuosina hieman pienentynyt. Taloudellinen dynamiikka on saatava jälleen käyntiin.
Kaupungin toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta kokonaisuudessaan päätetään joulukuun valtuuston kokouksessa.
Tsemppiä ja pidetään yhteyttä.
Jari Laukia / Jari.Laukia@kerava.fi